![]() Vesa Keskinen ja Hamamat Montia |
Vesa Keskinen on surullinen Matka 2011 -messuilla, vaikka rakas on vihdoin löytynyt.
– Hamamat soitti Ghanasta. Hän kertoi olevansa kotona turvassa. Hänellä oli vähän kiire ja sanoi, että soitellaan, Vesa Keskinen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
– Hän ei ollut enää pahalla päällä, mutta oli tylsistynyt Suomen talveen.
Suomen kuuluisin kastikeriita syntyi ruokailun jälkeen kaksi viikkoa sitten, kun Vesa Keskinen heitti ylitse jääneen kastikkeen vessanpönttöön. Eripuran seurauksen Hamamat pakkasi laukkunsa ja katosi useiksi päiviksi.
Keskinen oli hädissään ja tietämätön Hamamatin olinpaikasta, kunnes selvisi, että kaunotar majailee Tampereella. Hamamatin tiedettiin viettäneen aikaansa siellä toisen malliystävättärensä ja tämän miesystävän luona. Sieltäkin he poistuivat joitakin päiviä sitten, eikä kukaan Keskisen ystäväpiiristä saanut heihin yhteyttä.
Vesa Keskisen ystävä Carl Danhammer uskoi torstaina, että Hamamat Montia on yhä Suomessa. Danhammer tutustutti pariskunnan toisiinsa ja kantoi omalta osaltaan huolta kaunottaren katoamisesta.
– Lentolippu on Seinäjoelta Helsingin kautta Ghanaan. Sitä ei voi käyttää, ellei lennä Seinäjoelta. On varmaa, että ladyt ovat vielä Suomessa. Kyllä heiltä kysytään passi ja heidät rekisteröidään, jos he poistuvat Suomesta, Carl Danhammer sanoi MTV3.fin Viihdeuutisille.
Vesa Keskinen oli perjantaina hiukan suruissaan, sillä hän olisi mielellään pitänyt kaunottaren edelleen Suomessa.
– Routa kotiin ajaa, joko Tuuriin tai Ghanaan, Vesa kiteytti ja aikoi olla yhteydessä rakkaaseensa heti kun vain mahdollista.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Anna palautetta