Mainos

Näillä sanoilla Mari Kiviniemi palasi Twitteriin

20.01.2011 11:32
Näillä sanoilla Mari Kiviniemi palasi Twitteriin

Mari Kiviniemi. (Kuva: Lehtikuva)


Pääministeri Mari Kiviniemi on pitkän tauon jälkeen aktivoinut Twitter-yhteisöpalvelun tilinsä.

Mari Kiviniemi lähti keskiviikkona vierailulle Puolaan ja Britanniaan. Tänään Kiviniemi osallistuu Lontoossa huippukokoukseen, johon Britannia on kutsunut kaikkien Pohjoismaiden ja Baltian maiden johtajat. Kiviniemi päätti hehkuttaa vierailujaan myös Twitterissä.

– On mukavaa ja hyödyllistä käydä vierailulla tulevassa EU:n puheenjohtaja-maassa Puolassa. Illaksi Lontooseen, Kiviniemi twiittasi keskiviikkona.

Vakuuttava paluu Twitteriin jatkui torstaina, kun Kiviniemi innostui twiittaamaan lyhyen ajan sisällä kahdesti:

– Eilen mielenkiintoinen ja mukava illallinen David Cameronin, Nick Cleggin sekä Baltian ja Pohjoismaiden kollegoiden kanssa.

– Tänään jatkoimme ajatusten vaihtoa isommalla joukolla. Innostava päivä!

Edellisen kerran Kiviniemi on ollut aktiivisena Twitterissä huhtikuussa 2009. Tällöin Kiviniemi kertoi fiiliksistään silloisesta Keskustan Helsingin piirin kokouksesta.

Yhä useammat julkisuuden henkilöt ottavat nykyään kantaa ajankohtaisiin asiohin yhteisöpalveluissa, kuten Facebookissa ja Twitterissä:

Näin julkkikset avautuvat netissä: Lue ja katso linkit

(MTV3–STT)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos