![]() Vesa Keskinen on huolissaan Hamamatin kohtalosta. |
Vesa Keskinen kertoo, että hänen ystävänsä tavoitteli Hamamatia, mutta turhaan.
Vesa Keskinen ei päätöksensä mukaan lähtenyt Tuurista hakemaan naisystäväänsä Hamamat Montiaa kotiinsa, vaan ystävä kävi tavoittelemassa tätä asunnolla Tampereella. Keskinen kertoo olevansa surullinen ja huolissaan.
– Missä on rakkaani, Vesa keskinen ihmettelee MTV3.fin Viihdeuutisille
Keskisen mukaan oven takana käytiin aamulla klo 6.33, joten siihen aikaan Hamamatin ja ystävien olisi pitänyt olla asunnolla Tampereella.
Keskinen ei itse lähtenyt tapaamaan naisystäväänsä omien periaatteidensa takia.
– Isäni ohjeiden mukaan miehet eivät juokse naisten perässä, Keskinen kertoi aiemmin Viihdeuutisille.
Keskisen ja Hamamatin välirikko sai alkunsa viikko sitten ruokapöydässä, kun Keskinen kaatoi vessanpönttöön pienen määrän yli jäänyttä kastiketta. Tilanteen suututtamana Hamamat lähti riidan jälkeisenä päivänä Tuurista Tampereelle. Myöhemmin kaunotar soitti Vesalle ja kertoi kaiken olevan kunnossa, mutta Tuuriin nainen ei ole vielä palannut Keskisen useista yrityksistä huolimatta.
(MTV3-JARI KUPIAINEN)
Anna palautetta