1
Miss Plastic 2010 Saron Lantea hallitsee rohkeiden poseerausten taidon.
19-vuotias Saron Lantea osallistui syyskuussa Miss Plastic Finland -kilpailuun, jossa hänet kruunattiin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Tällöin kilpailun voittajaksi julistettiin Johanna Rönnberg. Lokakuun alussa Johanna Rönnberg kuitenkin luopui vapaaehtoisesti tittelistään henkilökohtaisiin syihin vedoten ja uudeksi Miss Plasticiksi julkaistiin Saron Lantea.
Miss Plastic Finland 2010 - kilpailuun osallistuakseen kilpailijoiden tuli ennen kisaa esittää todistus operaatiosta, jonka he ovat käyneet läpi. Kevyet toimenpiteet kuten Botox-piikitykset eivät riittäneet osallistumisoikeuteen. Saronille on joulukuussa 2009 laitettu 3,5 desin silikonit, joita hän syyskuun alussa suurensi viiteen desiin.
Saron on kuuma pakkaus, mutta ihailijoiden harmiksi hän on myös varattu. Kaunotar elää avoliitossa Hunks-tanssija Jani Kokin kanssa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta