![]() Päivi Räsänen Linnan juhlissa 2010. |
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on saanut valtavan palauteryöpyn mielipiteidensä vuoksi, joita hän esitti Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoilta-ohjelmassa lokakuussa.
Räsäsen kommentit saivat kansan pillastumaan – niin pahassa kuin hyvässäkin.
– Se on ollut aivan valtavaa se rohkaisevan palautteen määrä, mitä olen saanut. Tuhansia sähköpostiviestejä, ja ei ole koskaan ollut semmoisia määriä kukkalähetyksiä: kaksitoista kukkapakettia on saanut kantaa päivä toisensa perään työpaikalta kotiin, Linnan juhlien jatkoilla juhlinut Päivä Räsänen kertoo.
Kirkosta erosi kymmeniä tuhansia ihmisiä kohun seurauksena. Räsänen ei kuitenkaan horju kannassaan.
– Ei kaduta. Kyllä minä seison niiden näkemysten takana, joita olen tuonut tässä keskusteluohjelmassa esiin.
Räsänen kuitenkin myöntää, että syksy on ollut raskas. Hän on selvinnyt vaikeasta ajasta puolisonsa, pastori Niilo Räsäsen tuella. Hän on aiemmin kertonut vaikeimpina hetkinä itkeneessä miehensä sylissä.
– Sitäkin on tapahtunut pari kertaa. Tämä oli työmäärältään aikamoinen juttu, ja tietysti se, että aikamoiset jännitteet tähän liittyy. On hienoa, että on tällainen puoliso, jonka kainalossa voi sekä ilot että surut jakaa, hän kiittää.
(MTV3)
Anna palautetta