Mainos

Järvilehdon onnettomuustutkinta takkuaa edelleen

16.11.2010 16:28
Järvilehdon onnettomuustutkinta takkuaa edelleen

JJ Lehto eli Jyrki Järvilehto. Kuva: Lehtikuva.


Jyrki Järvilehdon kesäkuisen veneturman esitutkinnan valmistuminen voi venyä ensi kevääseen.

Tutkinnasta vaitonaisena pysytellyt Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kertoo, että veneonnettomuuden esitutkinta on yhä kesken ja sen valmistuminen voi lykkääntyä tutkintaan liittyvien aikataulujen takia mahdollisesti kevääseen 2011 saakka.

Tukinnasta tiedottava komisario Petri Launiainen sanoo, että poliisin intressissä on selvittää liikenneturma pian, mutta se ei aio kiirehtiä tutkimuksen laadun kustannuksella.

– Kyseessä on kuitenkin tapaus, jossa ihminen on kuollut. Haluamme selvittää tämän mahdollisimman hyvin.

Järvilehto oli turmaveneessä ystävänsä kanssa, joka kuoli onnettomuudessa. Miehet olivat matkalla ravintolasta Järvilehdon huvilalle, kun vene haaksirikkoutui sillan laitaan ja murskaantui pahasti. Turma tapahtui Jomalvikin kanavassa Raaseporissa aamuyöllä.

Merivartioston mukaan vene saattoi ajaa jopa 70 kilometrin tuntivauhtia, vaikka alueella on viiden kilometrin nopeusrajoitus. Järvilehto puhalsi turman jälkeen poliisin seulonta-alkometriin 1,7 promillea.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos