![]() Johanna Tukiainen on tehnyt tärkeän päätöksen. (Kuva: MTV Oy) |
Kohublondi Johanna Tukiainen ja hänen lappilainen on-off -miesystävänsä Arto ovat keskustelleet syvällisesti yhteisestä tulevaisuudestaan.
Johanna ja Arto ovat nyt viettäneet yhteistä aikaa Lapissa Arton kotimaisemissa ja puhuneet elämäntilanteestaan. Johanna on kertonut odottavansa Artolle lasta.
– Arto on onnellinen ja ylpeä minusta. Hän on sanonut päivittäin, että haluaa perheen ja lapsen kanssani. Se on hienoa kuulla miehen sanomana, Johanna iloitsee.
Johanna on tehnyt kotiraskaustestin useampaan kertaan, mutta äitiysneuvolassa hän ei ole vielä käynyt.
– Olemme pienessä kylässä (Lapissa), jossa ei ole neuvolaa eikä lääkäriä, hän sanoo.
Vaikka Johanna mietti aiemmin, jatkaako hän raskautta, hän on nyt tehnyt lopullisen päätöksen.
– Abortti on täysin poissuljettu asia.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta