![]() |
Aikuisviihdetähtenä tunnettu Henry Saari, 46, kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille suhteestaan Miss Plastic -finaalissa nähtyyn Heidi Kaistiseen, 22.
Henry Saari kuvaili rakkauden olevan välillä nihkeää ja välillä pala taivasta. Henry totesi, ettei rakkaudessa saa mitään pitää itsestäänselvyytenä.
Pariskunta seurustelee toista vuotta ja Henryn mukaan heillä menee tällä hetkellä paremmin kuin aiemmin. Suhteen molemmat osapuolet ovat hyvin temperamenttisia, joten välillä selkkauksilta ei vältytä.
– Pienistä asioista voi helposti tulla suuria. Jos esimerkiksi toinen osapuoli haluaa selvittää asioita ja toinen ei. Heidi on vähän sellainen leijona luonteeltaan, hän ei aina halua myöntää virheitään, Henry toteaa.
Parisuhteessa pitää miehen mukaan osata tehdä kompromisseja. Jos joku asia ottaa päähän, siitä kannattaa puhua vasta sitten, kun on hieman rauhoittunut.
Talveksi Espanjan lämpöön suuntaava Henry toivoo Heidin lähtevän hänen kanssaan ulkomaille.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta