Mainos

Juhani Palmu miljoonaveloistaan: Kyseessä väärinkäsitys

28.09.2010 13:27
Juhani Palmu on kuitannut velkoja myös tauluillaan. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman

Kuvataiteilija Juhani Palmun mukaan hänen yli 1,2 miljoonan euron ulosottovelkansa johtuu kirjanpidollisesta väärinymmärryksestä.

– Olen asunut virallisesti Ranskassa ja luulin, ettei minun tarvitse siksi tehdä kirjanpitoa Suomen verottajalle. Sain asiasta kahdenlaista tietoa. Kun selvisi, että näin täytyy tehdä, viiden vuoden kirjanpito piti tehdä uusiksi, Palmu päivittelee.

Hänen arvionsa mukaansa ulosottovelkaa on satoja tuhansia euroja. Ulosottorekisterin mukaan saatavia on kuitenkin yhteensä 1 279 000 euroa.

– Tähän asti velkasumma on perustunut arvioihin. Nyt saan siitä realistisemman kuvan, kun uusi kirjanpito valmistuu, hän kommentoi.

Palmu on lyhentänyt velkoja vuodesta 2003 noin 75 000 eurolla. Hänen verotulonsa vuonna 2008 olivat 299 947 euroa ja hän sai mätkyjä 175 015 euron verran.

Taiteilijan ulosottolistassa on yli 150 erilaista maksua ja laskua. Saatavista suuri osa koostuu veroveloista. Tänä vuonna hän on kerännyt ulosottomerkintöjä lähinnä pysäköintivirhemaksuista.

Tiedot perustuvat syyskuussa Helsingin ulosottovirastolta saatuun todistukseen ulosottorekisteristä.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos