Mainos

Tässä ovat Matti Nykäsen uudet, uskomattomat lausahdukset – lue

20.09.2010 11:54
Matti Nykänen. (Kuva: Niklas Meltio/Lehtikuva)

Mäkilegenda Matti Nykänen ei esittelyjä kaipaa. Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän mäkikotkan lennokkaita lausahduksia on koottu taas kansien väliin.

Minerva-kustannus on julkaissut uuden Matti Nykänen myötä- ja vastamäessä -kirjan. Kirjan kansien väliiin on koottu mäkikotkan tuoreimpia, värikkäitä lausahduksia, joista osa jää varmasti elämään entisten tapaan.

Nykänen ottaa uudessa kirjassa kantaa niin onneen, avioliiton kestävyyteen, kuolemaan ja anteeksiantoon.

Onnesta Nykänen antaa seuraavanlaisia ohjeita:

– Onni ei ole kaupan – olen nähnyt enemmän onnettomia rikkaita, kuin onnettomia keskituloisia.

– Elämässäni rahaa ja rakkautta on ollut sopivasti: toisinaan enemmän ja vähemmän.

Värikkäästä kumppanuudestaan Mervi Tapolaan tunnettu Nykänen kertoo kirjassa mielipiteensä myös anteeksiannosta.

– Olen enemmän saanut anteeksi, kuin olen ikinä pystynyt itse antamaan, Matti filosofoi.

– Ei kaikille kaikkea pidä antaa anteeksi. On lista asioita, jotka ovat niin tärkeitä, että niiden pettämistä ei korvaa mikään.

Rakkaus ei ole riitaa

Elämän suurimmasta ja tärkeimmästä tunteesta, rakkaudesta, Nykäsellä on myös oma sana sanottavansa.

–Ensin pitää oppia rakastamaan itseään. Joku ei usko, mutta on siinä mullakin opettelemista, en aina rakasta peilikuvaani.

– Mulle parasta hellimistä on se, ettei olisi riitaa. Olisi vain rauhaa, kaikenlaista tavaraa on jo tarpeeksi.

Viisi kertaa naimisissa ollut mäkikotka antaa kirjassa myös elämänohjeita onnelliseen avioliittoon. Yksi ohjeista on se, että oma linja pitää pitää myös avioliitossa.

– Älä mukaudu liikaa. Ei sitä tarvitse toitottaa, toisen pitää huomata, että on oma linja.

Suuri tuntematon pelottaa

Nykänen miettii kirjassa myös suurta tuntematonta, kuolemaa. 47-vuotias Nykänen tunnustaa suoraan pelkäävänsä kuolemaa.

– Kuolema tulee, kun tulee. Toivottavasti on saanut elää. Toreilla ja turuilla näkee niin paljon pystyyn kuolleita muumioita.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos