Mainos

IS: Vanhasen uudessa työpaikassa hätäneuvottelu

17.09.2010 07:59
Matti Vanhanen kesäkuun 22. päivä (Kuva: Lehtikuva)

Kohu entisen pääministeri Matti Vanhasen ympärillä eio ota laantuakseen. Vanhasen uudessa työpaikassa pidetään uuden kohun myötä hätäneuvottelu. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Oikeuskansleri ilmoitti torstaina, että lähettää ex-pääministerin mahdollisen esteellisyyden eduskunnan perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi. Kyseinen ilmoitus aiheutti Vanhasen uudessa työpaikassa, Perheyritysten liitossa kuhinaa.

Ilta-Sanomien haastatteleman hallituksen jäsenen mukaan uutista seurasi puhelinrumba, jossa puitiin Vanhasen tilannetta. Perheyritysten liiton hallitus on kokoontumassa lähiaikoina, jossa puidaan myös Vanhasen tapausta.

– Olen ollut yhteydessä muutamiin jäseniin. Matti Vanhanen nauttii edelleen yhä hallituksen täyttä luottamusta. Päätöksen jälkeen tarkastelemme tilannetta uudestaan, hallituksen jäsen Juha Valkamo kertoo haastattelussa.

Matti Vanhanen aloittaa Perheyritysten liiton toimitusjohtajana maanantaina 20. syyskuuta.

Lähde: Ilta-Sanomat

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos