![]() |
Johanna Tukiainen kertoo avoimesti miksi suhde Arton kanssa on jälleen vaakalaudalla.
– Vaikeaa sanoa, että onko suhde poikki vai jatkuuko se tästä, Johanna Tukiainen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Lapissa asuvan miesystävän oli määrä tulla Helsinkiin ja pariskunnan oli tarkoitus lähteä risteilylle. Nyt Johanna ei tiedä jatkuuko suhde.
– Olen ollut pitkäpinnainen, eikä tätä loputtomiin kestä.
Johannan mukaan sovittu tapaaminen on jälleen siirtynyt. Hän ei kertomansa mukaan tavoita Artoa puhelimitse läheskään aina halutessaan.
– Jos Arto muuttaa Helsinkiin, niin katsotaan sitten uudestaan. Kun Arto asuu toisella puolella Suomea ja olen Helsingissä, niin vaikeaa sanoa yhtään mitään. Välillä hän ei vastaa soittoihini ollenkaan. Kun saan hänet kiinni, niin hän vakuuttaa koko ajan tulevansa tännne, mutta en tiedä tuleeko.
– Olen tottunut sellaisiin ihmisiin, jotka pitävät sanansa. Ihmiset ovat olleet luotettavia. Ensimmäistä kertaa minulla on tapaus, jonka luotettavuutta punnitaan.
Johanna myöntää, että suhteen alussa hän käytti Artoa hyväkseen saadakseen ex-miehensä mustasukkaiseksi.
– Kyllä se vähän siihen suuntaan on totta. Artokin tietää sen, että kun minulla oli kymmenen vuotta kestänyt suhde, niin käytin aluksi vähän Artoa ja se oli kiusaa ex-miestäni kohtaan. Kyllähän tässä on ollut aitojakin tunteita pelissä, eikä mitään teatteria.
Pariskunnan on-off-suhde alkoi, kun Arto hurmasi Johannan vappuna Lapissa. Pari kihlautui ja alkoi suunnitella häitä heinäkuun lopulle. Häät kuitenkin peruuntuivat ja suhdekin lopahti upeampaan otteeseen kesän aikana.
Johanna arvosteli miesystäväänsä kovin sanoin lukuisia kertoja juuri Facebookissa muun muassa epäluotettavuudesta sekä siitä, ettei mies vastannut puhelimeen.
Nyt suhde kokenut jälleen uuden käänteen.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta