Mainos

Tässä on Pezhmanin uusi ihastus – katso kuva

04.09.2010 18:13
Tässä on Pezhmanin uusi ihastus – katso kuva

Pezhman Ahmadi on tapaillut viehättävää oululaiskaunotarta salaa julkisuudelta jo kuukauden ajan.

Miss Suomi Viivi Pumpasen ex-avopuoliso on nähty viettävän yhteistä aikaa Helsingissä kauniin vaalean naisen kanssa. MTV3.fin Viihdeuutiset selvitti, kuka tämä nainen oikein on.

Tässä on Pezhmanin uusi ihastus – katso kuva

20-vuotias Oulussa asuva vaatetusalan artesaani Katja myöntää, että tapailua Pezhmanin kanssa on jatkunut jo kuukauden ajan.

– Tykkään Petskusta ja pientä säpinää meillä on. Tapasimme kuukausi sitten, Katja kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Pezhman ja Katja olivat olleet perjantaina Helsingin yössä juhlimassa ja iltaa oli vietetty pariskunnan tavoin. Katja oli istunut Pezhmanin vieressä ja sylissä, pari oli suudellut ja esiintynyt käsi kädessä.

– Emme kuitenkaan seurustele, vasta tapailemme, Pezhman tarkentaa.

Tapailuun on kuitenkin tulossa pieni tauko, sillä Katja aikoo matkustella. Katja lähtee sunnuntaina Australiaan joksikin aikaa.

– Jos Katjan reissu Australiassa venyy pitkäksi, aion lähteä häntä sinne katsomaan, Pezhman toteaa.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos