![]() |
Big Brotherista tuttu Antti Kurhinen kertoo, että hänen välinsä tulevaan ex-vaimoon Henna Kurhiseen ovat siedettävät.
– Olen ollut vähän masentunut, mutta kai tästä erosta pikkuhiljaa toipuu. Jäin asumaan entiseen yhteiseen kotiimme, ja Henna muutti pois. Vaikka täällä on muistoja hänestä, en halua muuttaa, sillä hyvää asuntoa on Helsingistä vaikea saada, Antti perustelee.
Hän on ollut Hennan kanssa yhteyksissä, mutta välit ovat olleet välillä kireät.
– Emme halua olla vihamielisiä toisiamme kohtaan, mutta välillä on mennyt hermot. Kyllä me suurimmaksi osaksi kuitenkin siedämme toisiamme.
![]() |
Parivaljakko joutuu olemaan tekemisissä tulevaisuudessakin yhteisten oikeuskäsittelyjen tiimoilta. He joutuvat kärjille ainakin joulukalenteristaan, jonka julkaisija haastoi heidät oikeuteen sopimusrikkomuksesta.
Antti kuitenkin katsoo eteenpäin ja suunnittelee uusia kuvioita. Hän panostaa nyt musiikkiuraansa yhdessä dj-tuttavansa kanssa. Miehet tekevät parhaillaan biisejä, ja single on suunnitteilla vielä syksyn aikana.
– En ole mikään huippulaulaja, joten vedän vain muutamia säkeitä. Haluaisimme esiintyä ensimmäistä kertaa Big Brother -talossa, hän kaavailee.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta