Mainos

Miss Plastic -finalisti: Otan isommat silikonit

24.08.2010 14:21
Miss Plastic -finalisti Johanna Rönnberg. (Kuva: MTV Oy)

Miss Plastic -finalisti Johanna Rönnberg, 30, havittelee Miss Plastic -kilpailun voittoa suurentamalla jälleen rintojaan.

– Kun näin muut kilpailijat, niin minuun iski kateus, tiedän miltä olen näyttänyt aiemmin ja haluan näyttää siltä jälleen. Pahimmat kilpailijani ovat Heidi ja Saron, sillä heillä on myös parhaimmat rinnat. Kunhan saan uudet rinnat, aion pyrkiä heidän kanssaan finaalikolmikkoon, ja tietenkin ykköspaikalle, Johanna toteaa MTV3.fin Viihdeuutisille.

Johanna kertoo Tallinnassa sijaitsevan Christinas Clinicin suorittavan leikkauksen tulevana lauantaina. Johanna oli yrittänyt päästä myös suomalaisille klinikoille, mutta niihin oli ollut liian pitkät jonot. Tallinnan klinikka oli ainut, joka suostui tekemään operaation näin lyhyellä varoitusajalla.

Leikkaus tehdään vain noin kaksi viikkoa ennen 10.syyskuuta käytävää Miss Plastic -kilpailun finaalia. Johannan vuonna 2004 laittamat silikonit ovat 3,5 desiä. Tallinnan klinikalle on Johannaa varten tilattu 5 desiä silikonitäytettä. Toipumisestaan kaunotar ei ole huolissaan.

– Edellisestä leikkauksesta toivuin viikossa. Kahteen viikkoon en leikkauksen jälkeen saa nostaa mitään painavaa tai muuten riehua. Onneksi finaalissa meillä ei ole mitään tanssikoreografioita, vain kävelyä.

Miss Plastic Finland 2010 - kilpailuun osallistuakseen kilpailijoiden tuli ennen kisaa esittää todistus operaatiosta, jonka he ovat käyneet läpi. Kevyet toimenpiteet kuten Botox-piikitykset eivät riittäneet osallistumisoikeuteen.

(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos