![]() |
Finlandia-palkitun kirjan menestystarina jatkuu ja seuraavaksi on vuorossa elokuva.
Kirjan elokuvaoikeudet hankki Solar Films, jonka filmihanke on vasta käsikirjoitusvaiheessa.
Käsikirjoitusta tekee Marko Leino, kertoi Helsingin Sanomat sunnuntaina.
- Jos käsikirjoitus valmistuisi ensi vuonna, elokuvan ensi-iltaa tähdätään vuodelle 2012. Mutta aikataulua tai filmin budjettia ei voi vielä varmemmin arvioida, kertoi Solar Filmsin tiedottaja Rampe Toivonen STT:lle maanantaina.
Sofi Oksanen voitti Puhdistus-romaanillaan kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Puhdistus on saanut myös ulkomailla erittäin hyvän vastaanoton.
STT
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta