Mainos

Olivia: 39-vuotiaalla kansanedustajalla vauvakuume

18.08.2010 19:21
Janina Andersson (Kuva: Lehtikuva)

Eduskunnan keväällä jättävä Janina Andersson paljastaa syyskuun Oliviassa haaveilevansa kolmannesta lapsesta.

Vihreiden kansanedustaja kertoo lehden haastattelussa haaveistaan kansanedustajatyön jälkeen. Andersson jättää kansanedustajan työt neljän vaalikauden ja 16 vuoden jälkeen ensi keväänä.

Kahden lapsen äiti ei vielä tiedä, mitä aikoo tehdä eduskuntatyön päätyttyä. Helmikuussa 40 vuotta täyttävä Andersson paljastaa, ettei vauvantuoksuiset ajat ole poissuljettu vaihtoehto.

– Haaveilen kivasta puolipäiväisestä työstä, jonne voisin kävellä tai pyöräillä. Ja minulla on aikamoinen vauvakuume. Olen kyllä niin vanha, etten tiedä tuleeko siitä mitään, kansanedustaja kertoo lehden haastattelussa.

Turussa perhseensä kanssa asuva Andersson on matkannut vuodesta 1995 lähtien päivittäin Turun ja Helsingin väliä. Ensi keväänä Andersson on uuden edessä myös ajankäytön suhteen.

– Haluan elämän, jossa ei tarvitse koko ajan rientää junalle ja sieltä pois. Haluan oppia olemaan vaan ja nauttimaan, vihreiden kansanedustaja tunnustaa.

Lähde: Olivia

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos