Mainos

IS: Ex-radiojuontaja mukana joukkotappelussa

18.08.2010 07:52
Timo "Timpe" Salonen oli lehtitiedon mukaan joukkotappelussa.(Kuva: MTV Oy)

Toukokuisesta laivahypystään syytteen saanut entinen radiojuontaja Timo ”Timpe” Salonen oli Ilta-Sanomien mukaan osallisena joukkotappelussa viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Turun keskustassa.

Ilta-Sanomien mukaan tappelu käytiin kahden ravintolasta poistetun seurueen välillä Yliopistonkadun ja Kristiinankadun kulmassa hieman puolen yön jälkeen. Rikosepäily kohdistuu tällä hetkellä viiteen henkilöön. Salonen on yksi epäillyistä.

Ilta-Sanomien mukaan Salosen muistikuvat tapahtumasta ovat hyvin niukat. Entinen radiojuontaja kertoo, että häntä lyötiin, jonka jälkeen hän menetti tajuntansa. Salosen mukaan häneltä myös katkesi kylkiluu.

– Ihmettelen kyllä sitä, että minun epäillään syyllistyneen johonkin rikokseen. Mutta ehkä se on hyvä, että tässä vaiheessa pidetään kaikki tutkintalinjat avoinna. Kyllä ne asiat sitten aikanaan selviävät, Salonen kertoo Ilta-Sanomille.

Edellisen kerran Salonen oli otsikoissa toukokuussa, kun hän hyppäsi Viking Line Isabellan kannelta mereen Turun Ruissalossa. Salonen sai syytteen liikenteen häirinnästä. Lisäksi häntä syytetään rattijuopumuksesta, kun hän siirsi puolisonsa autoa kotipihallaan Turun Hirvensalossa huhtikuussa. Salonen puhalsi 1,36 promillen lukemat. Syytteisiin Salonen vastaa todennäköisesti lokakuussa.

Salonen nousi otsikoihin vuonna 2004, kun hän jäi kiinni suhteista alaikäisiin tyttöihin. Hänet tuomittiin puoleksitoista vuodeksi vankeuteen neljästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lähde: Ilta-Sanomat

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos