![]() |
Tunnettu uimapukuvalmistaja Panos Papadopoulos pestasi Satu Tuomiston mallistonsa keulakuvasksi, kertoo Ilta-Sanomat.
Ilta-Sanomien mukaan Panos Papadopoulos on kelpuuttanut Janina Frostellin (nyk. Fry) lisäksi toisen suomalaisen suomalaiskaunottaren uudeksi keulakuvakseen. Papadopoulos ylistää lehdessä vuoden 2008 Miss Suomena tunnettua kaunotarta.
– Mietin Sadun palkkaamista melkein kahden vuoden ajan. Kun näin hänet viime vuonna juontamassa Miss Helsinki -tilaisuutta, ymmärsin, että siinä lavalla seisoo tuotteitteni uusi lähettiläs Panos Papadopoulos kertoo Ilta-Sanomille.
Janinan jälkeen mies on etsinyt pitkään tuotteilleen malliksi uutta suomalaista kaunotarta. Ensi keväänä hän lanseeraa uimapukujen lisäksi Unlimited love -vaatemalliston, johon myös Satu Tuomisto on palkattu.
Lähde:
Ilta-Sanomat
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta