![]() |
MTV:n uutisissa nähdään tänään ensimmäistä kertaa ankkuroiva toimittaja Peter Nyman.
Nyman kertoo pelkäävänsä vain yhtä asiaa:
– Että studiossa tulee ihmisuhreja. Se on suurin pelkoni, sanoo Peter Nyman.
Nymanin siirtyminen Yleisradion Uutisvuodosta uutisankkuriksi MTV3:lle on saanut aikaan koko kesän kestävän rummutuksen Suomen medioissa. Paineet ovat kovat, kun hän istuu kameran eteen kello 19 Seitsemän Uutisissa.
– Se on aina heittäytymistä kylmään veteen, kun tekee ensimmäisen lähetyksen uudessa ohjelmassa. Onneksi olen saanut tehdä muutaman pilottijakson, ja olen päässyt harjoittelemaan teknisiä seikkoja. Kun ne ovat kunnolla hallussa, pääsen ottamaan tilanteen kokonaisvaltaisemmin haltuun ja nauttimaan lähetyksistä, Nyman pohtii.
Peter Nyman iloitsee siitä, että hänen parinaan ruudussa on tänään Maija Lehmusvirta, MTV3:n pitkäaikainen uutisankkuri.
– Jos meitä olisi kaksi ensimmäistä kertaa ankkuroimassa, seuraisi siitä trombikaaosta. Nyt voin olla luottavaisin mielin, kun vieressä on vahva uutisveteraani, sanoo Nyman.
Lue koko juttu täältä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta