![]() |
Jo muutaman kertaan eronneet Johanna Tukiainen ja hänen miesystävänsä Arto esiintyivät viikonloppuna yhdessä erotiikka-alan tapahtumassa Pohjanmaalla. Johanna itse kertoo tapahtumasta Facebook-sivuillaan.
Lappilainen Arto hurmasi Johannan vappuna Lapissa. Pari kihlautui ja alkoi suunnitella häitä heinäkuun lopulle. Häät kuitenkin peruuntuivat ja suhdekin lopahti upeampaan otteeseen kesän aikana.
Johanna arvosteli miesystäväänsä kovin sanoin lukuisia kertoja juuri Facebookissa muun muassa epäluotettavuudesta sekä siitä, ettei mies vastannut puhelimeen.
Nyt kuitenkin kaikki näyttää jälleen olevan hyvin auringon alla, sillä pari on viihtynyt yhdessä Pohjanmaan pornomessuilla, jossa Johannan mukaan Artokin innostui esiintymään.
Johannan sunnuntaina 8.8. noin kuuden maissa illalla tekemään status-päivitykseen Arto on vastannut hellästi:
– Johanna on ihana!!!!! Mun elämäni suuri rakkaus ♥,
Johannan status parisuhdetilanteeseen Facebookissa on ”sinkku”, Artolla taas ”vaikea selittää”.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta