1

Eduskunnan entinen puhemies ja entinen pääministeri Paavo Lipponen nähtiin joulukuussa 2009 Linnan juhlissa hyvin tummassa tukassa. Normaalisti Paavon tukan väri on hyvin vaalea.

Diili 2009 -voittaja Antti Seppinen nähdään tänä syksynä ohjelmassa huomattavasti tummemmassa tukassa.

Muusikko Pertti Neumann on ehtinyt kokeilla lukuisia värejä aivan pikimustasta raitoihin ja superblondiin.

Mäkihyppääjä Matti Nykäsen oma hiustenväri muistuttaa enemmänkin nykyään perisuomalaista maantienharmautta, mutta Matti viihtyy hyvin myös ultrablondissa kuontalossa.

Lukuisten esiintyvien taiteilijoiden mukaan myös Hunks-tanssija Esko Eerikäinen vaihtaa hiustyyliään ja väriään usein.

Laulaja Jari Sillanpää on kertonut värjäävänsä hiuksiaan koska ei pidä alkuperäisestä väristään. Tyylinäytteet vuosilta 2010 ja 1995.

Muusikkona uransa aloittanut kansanedustaja Lyly Rajala on kertonut värjänneensä tukkansa jo vuosikymmeniä.

Ex-kansanedustaja Jouni Backmanin hiustenvärjäys tulee hoidettua kotiin helposti: kampaaja-vaimo vastaa miehensä hiusten tummentamisesta.
Useat julkisuudesta tutut viihdetaiteilijat värjäävät hiuksiaan säännöllisesti, mutta heidän lisäkseen trendissä on mukana myös runsas joukko politiikasta tuttuja kasvoja.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta