Mainos

Bileprinsessa Paris Hilton natsikohun keskellä

27.07.2010 11:44
Paris Hilton (Getty Images)

Hotelliperijättären Ranskan-loma on saanut ikävän käänteen, kun valokuvat neidon bileistä levisi julkisuuteen.

Paris Hilton, 29, on lomaillut jo reilun viikon Etelä-Ranskassa St. Tropezissa. Tähän mennessä naisen juhlinta on sujunut ihan mallikkaasti kuin seurapiirikaunottaren ohjekirjan mukaisesti.

Loman aikana on biletetty alueen yökerhoissa, otettu aurinkoa yläosattomissa laivan kannella, juotu samppanjaa aaltojen keskellä uimarenkaassa killuen ja jouduttu vaikeuksiin myös poliisin kanssa. Paikalliset viranomaiset ovat epäilleet Parisia kannabiksen käytöstä, mutta se ei ole laimentanut naisen juhlaintoa.

Maanantain vastaisena yönä Paris järjesti ystävilleen juhlat luksusjahdin kannella ja bileiden teemana näytti olevan jonkin sortin teemapukeutuminen.

Koppalakki ja natsitervehdys

Bileperhonen oli valinnut ylleen pikkumustan, mutta päähän oli laitettu kunnon armeijahenkinen koppalakki. Liekö juhlissa tullut puhetta natsien hirmuteoista ja Adolf Hitleristä, sillä kaunotar kuvattiin kannella näyttämässä natsitervehdystä.

Vaaleaverikön vasen käsi on laitettu nenän alle viiksien merkiksi ja oikea käsi on ojennettu natsitervehdykseen. Kuvasta on noussut suuri kohu ja neitokaisen tiedottaja onkin joutunut selittelemään suojattinsa toilailuja.

– Paris piti hauskaa ja tanssi, samalla tavoin kuin aina, oikea käsi ilmassa. Hän vain sattui raapimaan kasvojaan samalla hetkellä, kun kuva otettiin, tiedottaja selitteli asiaa.

Tiedottajan lausunto kuulostaa ontuvalta, sillä valokuva ei jätä paljoakaan kyseenalaiseksi, mitä neito luksusjahdin kannella tekee. Tiedottaja halusi ottaa sanojensa kyytipojaksi myös Parisin oman perheen juutalaistaustan, jotta lausunto olisi uskottavampi.

Kohu on kuitenkin aiheuttanut pienen särön neidon julkiseen kuvaan.

Katso kuva Parisin natsitervehdyksestä Daily Mailin sivuilta

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos