Mainos

Oho, tällainen on Keskisen Suomeen saapunut rakas: ghanalainen julkkismalli

26.07.2010 18:04
Vesa Keskinen ja ghanalainen rakas.

Lauantaina Tuuriin saapunut ghanalainen huippumalli, Hamamat Montia, on sopeutunut Suomen kesäiseen ilmastoon mainiosti.

– Lauantai-ilta meni luonnollisesti pitkän ja epäonnisen matkan vuoksi levätessä kuin myös sunnuntaiaamu. Hän on parin ensimmäisen päivän jälkeen iloisesti yllättynyt suomalaisten ystävällisyydestä ja englanninkielen tasosta. Myös suomalaisen luonnon erilaisuus ja metsien määrä on ollut yllätys, Vesa Keskinen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

– Nyt lähdemme ensimmäiselle kesäreissulle Tuurin ulkopuolelle ystäväkauppiaspariskunnan kanssa veneilemään Ähtäriin. Muutama tunti veneilyä ja kotimaista ruokaa. Illaksi takaisin kotiin. Hamamat odottaa todella innokkaana uutta kokemusta täkäläisistä järvimaisemista, Keskinen jatkaa..

Vesa Keskinen yhdessä uuden rakkaansa kanssa.

Keskisen mukaan nämä muutamat päivät ovat menneet lähinnä levätessä, kierrellessä ympäri Tuuria ja tutustuessa toisiinsa. Hän kuullostaa todella tyytyväiseltä uuteen rakkaaseensa, joka ei ole aivan tavallinen nainen. Mainittakoon, että sen lisäksi, että Hamamat on yksi: "the Top 10 of Face of Africa" -kaunottarista, niin hän on myös voittanut Miss Malaika-, Model Of The Universe Africa- ja Model of the World Personality -kilpailut.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos