![]() |
MTV3.fin Viihdeuutiset kysyi lukijoiltaan, kenen suomalaisjulkkiksen kanssa haluaisit lähteä terassille istumaan. Äänestyksen voitti yllättäen jo julkisuudesta kadonnut virolaiskaunotar.
Voittajaksi äänestyksessä selvisi Big Brotherista tuttu virolaiskaunotar Kätlin Laas, joka päihitti Suomen seuratuimman julkkiksen, Kimi Räikkösen, tiukassa kisassa.
Liekö suomalaiset jo tottuneet Kimin "seuraan", kun voittajana komeileekin kaunis Kätlin. Kätlin päihitti Kimin vajaalla kolmella prosentilla, keräten äänistä 32,1 prosenttia.
![]() |
– Ihailen häneen luonnollisuuttaan ja olisi tosi kivaa olla hänen kanssaan, kommentoi nimimerkki Mimmi.
Kimi oli äänestyksen ylivoimainen kakkonen, jonka "kaverille kanssa piffaaminen" oli monelle terassille lähtijälle suuressa osassa. Juomien maksamisen lisäksi lukijat osaisivat arvostaa Kimin vähäpuheisuutta, joka taitaa kuitenkin olla enemmän julkisuuskuva kuin tosielämän tapa.
– Eipä tarvitsisi lätistä turhia, vaan kaikki turhat täytesanat olisi pois pitkittämästä juttuja, heitti nimimerkki Walker.
Kolmannen sijan jakoivat kaunottaret Vappu Pimiä ja Satu Tuomisto. Blondi ja brunette keräsivät kummatkin ääniä saman verran, 8,3 prosenttia.
Peräpäätä terassikavereina jäivät pitämään Johanna Tukiainen, Ilkka Kanerva, Mervi Tapola-Nykänen ja Martina Aitolehti.
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta