Mainos

Venäläistä agenttikaunotarta kosiskellaan aikuisviihdealalle

21.07.2010 20:23
Anna Chapman joutui oikeuden eteen New Yorkissa. (Kuva: EPA)

Tosielämän agenttielämää elänyt Anna Chapman on noussut suureksi julkkikseksi niin Yhdysvalloissa kuin vanhalla manteereellakin.

28-vuotias venäläiskaunotar on paistatellut eri medioissa sen jälkeen, kun jäi kiinni kaikkien aikojen vakoojaskandaalissa kesäkuun lopussa.

Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteita ravistellut vakoojaskandaali oli suoraan kuin parhaimmista agenttielokuvista, jossa tavallista amerikkalaista elämää eläneet ihmiset paljastuivatkin venäläisiksi vakoojiksi. Suurinta huomiota vakoojista on kerännyt seksikäs Anna Chapman, joka liikkui newyorkilaisissa seurapiireissä kuin kala vedessä.

Annan seksikkäät muodot saivat monen miehen pään sekaisin ja nyt neidon muodoilla on yritetty tehdä rahaa skandaalin jälkeen. Aiemmin uutisoitiin naisen haaveilevan Playboy-kuvauksista, mutta nyt naiselle on tarjoittu astetta rankempaa pestiä.

Yhdysvaltalaiset aikuisviihdeteollisuuden edustajat ovat ymmärtäneet iskevänsä varsinaiseen kultasuoneen, jos saavat uhkean punapään suostuteltua esiintymään aikuisviihde-elokuvissa.

Alan edustajien into oli kuitenkin liian aikaista, sillä Anna Chapman on kieltäytynyt tarjouksesta esitellä sulojaan kaikelle kansalle.

Nähtäväksi jää, kuinka suuriin rahoihin Anna pääsee iskemään skandaalilla. Eräiden tietojen mukaan tämä tulee kuitenkin olemaan vaikeaa, sillä kaunis vakoojatar olisi tehnyt sopimuksen, jonka mukaan hän ei saa hyötyä taloudellisesti skandaalista.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos