![]() |
Presidentti Tarja Halonen ja sukujuuriltaan suomalainen astronautti Timothy Kopra tapaavat Kultarannassa torstaina. Kopra tuo presidentille tämän lahjoittaman Kalevala-mitalin, joka hänellä oli mukana avaruusmatkallaan viime kesänä.
Ennen lähtöään Timothy Kopra toivoi saavansa suomalaisen muistoesineen. Tällaiseksi presidentti Halonen valitsi Kalevala-mitalin, joka kuuluu Sydämeltään suomalainen -mitalisarjaan. Mitalin on lyönyt Rahapaja.
Halonen ja Kopra eivät juttele nyt ensimmäistä kertaa, sillä Kopra soitti Haloselle avaruudesta viime vuoden elokuussa. Kopra oli avaruusmatkalla heinäkuusta syyskuuhun.
Halosella onkin kiireinen loppuviikko, sillä tiistaina hänen vieraakseen lentää Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ja viikonloppuna halosen odotetaan osallistuvan perinteisesti Porin Jazz -tapahtumaan.
Suomen-matkallaan Kopra vierailee myös tiedekeskus Heurekassa, jossa hän pitää maksuttoman yleisöluennon keskiviikkona. Luennolla Kopra kertoo ensimmäisestä avaruuslennostaan ja avaruuskävelystään.
Kopran suku on kotoisin Karjalan Valkjärveltä, josta Timothy Kopran isoisä Antti lähti vuonna 1910 Amerikkaan. Timothyn isä Lennart Kopra puhui vielä sujuvasti suomea, mutta kielitaito ei periytynyt hänen pojalleen. Kopra on kuitenkin sanonut olevansa ylpeä suomalaisista juuristaan.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta