Mainos

Alexander Stubb avautui blogissaan läheltä piti -tilanteestaan

19.07.2010 12:09
Alexander Stubb joutui vaaralliseen tilanteeseen Joroisen SM-kisoissa. (Kuva: Lehtikuva)

Suomen ulkoministeri joutui vaaralliseen tilanteeseen Joroisten legendaarisessa Teräsmies-kisassa.

Urheiluhulluksi tunnustautuva kovakuntoinen Stubb oli tosi paikan edessä kisan alkumetreillä, kun monisataapäinen osallistujajoukko ryntäsi uimaosuudelle.

Stubb palaa kisan dramaattisiin vaiheisiin omassa blogissaan.

– Uinti meni muuten aivan pipariksi. Ensimmäisellä kääntöpisteellä iski paniikkii. Porukkaa oli kuin lohiviljelmän katiskassa. Kättä ja jalkaa joka puolella. Piti ihan vetää sivuun ja pistää uintilasit uuteen asentoon.

Toista kertaan kisaan osallistunut Stubb kilpaili kilpasarjassa. Kyseiseen sarjaan osallistuneet urheilijat eivät saaneet tänä vuonna käyttää märkäpukua liian lämpimän veden vuoksi.

– Oikea päätös, mutta huono uutinen meikäläisen kaltaiselle uintiamatöörille. Puku meinaan kelluttaa mukavasti.

Ulkoministeri ehti jo kisan jälkeen kertoa Iltalehdelle pelänneensä hukkuvansa vaaratilanteessa.

Dramaattisen alun jälkeen Stubb suoriutui 1,9 kilometrin, 90 kilometrein pyöräilystä ja 21,1 kilometrin matkasta yhteisaikaan 4 tuntia 52 minuuttia.

Lähde: Alexander Stubbin kotisivut

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos