Mainos

Tällaiset olivat Sarasvuon ja Kuitusen häät

17.07.2010 11:01
Vanajanlinna, Virpi ja Jari Sarasvuo (Kuvat: Vanajanlinna, Aki Vapaakallio/Lehtikuva)

Yrittäjä Jari Sarasvuon ja ex-hiihtäjä Virpi Kuitunen avioituivat perjantaina 16.7.2010 Vanajanlinnassa.

Pari on varannut koko linnan käyttöönsä vierailleen, ja juhlallisuudet jatkuvat lauantain puolelle, jolloin ohjelmassa on Ilta-Sanomien mukaan vielä lounas. Tämän jälkeen juhla päättyy.

Linnan aluetta suojaamaan on pystytetty häitä varten turva-aita, joka pitää kuokkavieraat loitolla. Suuri kyltti portilla muistuttaa kyseessä olevan yksityistilaisuus.

Vanajanlinna (Kuva: Lehtikuva)

Ensimmäiset häävieraat saapuivat paikalle jo torstaina. Kutsuttujen joukossa olivat ainakin hiihtäjät Aino-Kaisa Saarinen, Pirjo Muranen ja Riitta-Liisa Roponen. Ilta-Sanomat kertoo juhlien musiikista olleen vastuussa hääorkesterin lisäksi Sarasvuon ystävä, laulaja-näyttelijä Samuli Edelmann.

Hääpäivää edeltävänä iltana järjestetyillä juhlaillallisilla esiintyi lehden mukaan puolestaan Johanna Kurkela. Sarasvuon bestmanina toimi televisiostakin tuttu Henkka Hyppönen, joka nykyään työskentelee sulhasen yrityksessä.

Aino-Kaisa Saarinen (Kuva: Lehtikuva)

Ilta-Sanomat raportoi herra ja rouva Sarasvuon häämenuun kuuluneen vuohenjuustomoussea, nieriää, metsäkaurista, sekä tietysti hääkakkua, jonka he olivat tilanneet hämeenlinnalaisesta Laurell Oy:stä.

Tunteikas juhla kesti yöhön saakka. Hääyön tuore aviopari vietti Vanajanlinnan hääsviitissä upeassa pylvässängyssä.

Vanajanlinna: Suite makuuhuone

Koko hääjuhlan kustannusten on arvioitu olevan noin 30 000 euroa.

Pari kihlatui jouluaattona Äkäslompolossa. Tuolloin myös päätettiin hääpäivä. Avioliitto on molemmille ensimmäinen. Jarilla on 24 vuotta kestäneestä avoliitosta kaksi lasta.

Lue myös: Tässä on Virpin ja Jarin upea hääkuva, katso!

Katso kuvat Virpin ja Jarin hääpaikasta

Lähde: Ilta-Sanomat

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos