![]() |
Ylemmässä kevytsarjassa ammatikseen nyrkkeilevä Juho Tolppola joutuu lokakuussa käräjille.
Tolppolaa, 28, syytetään toisen miehen pahoinpitelystä. Oikeus käsittelee Tolppolan pahoinpitelysyytettä lokakuun 14. päivä.
Juho Tolppola on nyrkkeillyt ammattilaisena vuodesta 2001. Ennen siirtymistään ammattilaiseksi Tolppola voitti amatöörinä nyrkkeilemistään 173 ottelusta peräti 135. Tolppola on saavuttanut urallaan myös EM-pronssia vuonna 2000.
Tolppolan ammatilaisurakin on sujunut hyvin, sillä Tolppola on hävinnyt 27 ottelusta vain viisi. Ammattilaisuralle on sisältynyt myös draamaa, kun toukokuussa 2009 Tolppolan isä hyökkäsi kehätuomarin kimppuun Euroopan nyrkkeilyliiton eli EBU:n mestaruusottelun jälkitunnelmissa. Tolppolan isä suivaatui brittläiselle kehätuomarille tämän diskattua Tolppolan yhdeksännessä erässä.
Nyrkkeilijän kotisivujen mukaan Tolppola ei ole ollut aktiivinen nyrkkeilykehässä vuoteen. Tolppolan managerina toimii Amin Asikaisenkinkin taustajoukoista tuttu Pekka Mäki.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta