Mainos

Anne-Mari Bergin dramaattinen Thaimaan-matka: Kaksi sairaalareissua

08.07.2010 16:04
Anne-Mari Berg selvisi hengissä vauhdikkaasta Thaimaan lomasta. (Kuva: Lehtikuva)

Kohukaunotar Anne-Mari Bergin Thaimaan-lomalta ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Anne-Mari vietti Kaukoidässä useamman viikon yhdessä siskonsa ja ystävänsä kanssa. Osan ajasta mukana oli myös Apocalyptica-sellisti Perttu Kivilaakso, joka kihlasi Anne-Marin samaisella matkalla.

Anne-Marille Thaimaan-matka oli jo kuudes, mutta hänen siskonsa oli maassa ensimmäistä kertaa.

– Heti alkumatkasta hän sai rajun ruokamyrkytyksen, jonka vuoksi hän joutui sairaalaan. Myöhemmin häntä puri ilmeisesti moskiitto ja hän sai tosi pahan allergisen reaktion. Se oli ehkä enemmänkin jo shokkitila.

Siskon kädet ja jalat turposivat muodottomiksi. Anne-Marin mukaan tilanne näytti hurjalta ja pelottavalta.

– Hän oli sairaalassa muutaman päivän, ja toipui onneksi täysin, hän kertoo.

Thaimaahan koko talveksi

Seurue lomaili kuukauden aikana noin kymmenessä eri paikassa. Vaikka biletystäkin tuli harrastettua, Anne-Mari kertoo ohjelmaan kuuluneen myös muuta aktiviteettia.

– Ei se mikään perusryyppyreissu pelkästään ollut. Tutustuimme myös paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin. Kommelluksia riitti, mutta hengissä ollaan.

Anne-Mari suunnittelee palaavansa Thaimaahan syksyllä, jolloin hän kaavailee viettävänsä maassa useamman kuukauden.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos