![]() |
Kohukaunotar Anne-Mari Berg kihlautui Thaimaan lomalla Apocalyptica-sellistin Perttu Kivilaakson kanssa. Suomeen paluun jälkeen on vuorossa avoliitto.
– Seuraava askel on nyt muutto Turkuun Pertun luo parin viikon sisällä. Olen viettänyt Turussa paljon aikaa muutenkin, mutta muutto on iso projekti, sillä minulla on niin paljon tavaraa, tällä hetkellä Jyväskylässä asuva Anne-Mari kertoo.
Pariskunta palasi seurueineen Thaimaasta Suomeen maanantaina, ja Perttu lähti jatkamaan melkein heti matkaansa Atlantin toiselle puolelle. Apocalytica keikkailee heinäkuussa Meksikossa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
– Itse möllötän kotona vähän huonolla fiiliksellä, sillä lomalla oli niin rentouttavaa, ja täällä pukkaavat työt päälle. Turkuun muutan kuitenkin hyvillä mielin. Vaikka sanotaan, että Turku on Suomen persereikä, olen itse aina tykännyt kaupungista, Anne-Mari perustelee.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta