Mainos

BB-pariskunta jäi eukonkannossa jumbosijoille – katso kuvat

04.07.2010 10:42
Kurhiset tuulettivat maaliin päästyään. (Kuva: Lehtikuva)

Ensimmäistä kertaa Eukonkannon MM-kisoihin osallistuneet Henna ja Antti Kurhinen eivät pysyneet kärjen vauhdissa yläsavolaisessa maalaismaisemassa.

Kurhiset intoutuivat osallistumaan Sonkajärvellä järjestettyyn Eukonkannon MM-kisaan melkein kylmiltään.

Henna paljasti Viihdeuutisille ennen kisaa, ettei kaksikko ollut ehtinyt harjoitella kisaa varten kuin kerran. Treenissä Kurhiset olivat löytäneet hyvän asennon, jossa rouvaa ei huimannut päästä ja isännän oli helppo kantaa mielitiettyään.

Henna ja Antti Kurhinen jäivät jumbosijiolle Eukonkannon MM-kisoissa. (Kuva: Lehtikuva)

Kaikesta huolimatta Kurhiset jäivät kisassa melkein jumbosijoille ollen kisassa sijalla 40. Aivan jumboina tosi-tv-pariskunta ei ollut, Antin raavaan selän taakse jäi neljä paria.

Kisaan osallistui lukusia ulkomaisia pareja. Pariskuntien piti taivaltaa 250 metrin matka. Voiton nappasivat lopulta Taisto Miettinen ja Kristiina Haapanen.

Kurhisilla oli omalaatuinen tyyli eukokannossa. (Kuva: Lehtikuva)

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos