Mainos

Hierojan väite: Al Gore ehdotteli seksiä

01.07.2010 20:17
Hieroja syyttää Al Gore seksiehdotteluista. (Kuva: Getty/All Over Press)

Yhdysvaltain entistä varapresidenttiä ja Nobel-voittaja Al Gorea syytetään seksiehdotteluista hierojalle.

Vuonna 2006 tapahtuneista ehdotteluista uutisoi viime viikolla National Enquirer -lehti. Lehden tietojen mukaan Gore olisi ehdotellut häntä hieroneelle naiselle seksiä Hotel Luciassa Portlandissa Oregonissa.

Nainen kertoi Goren kosketelleen muun muassa hänen rintojaan ja takamustaan. Työpaikkansa menettämisen pelossa nainen kertoi asiasta vasta paljon myöhemmin tapahtuman jälkeen. Tuolloin Gore oli naimisissa vaimonsa Tipper Goren kanssa. Pariskunta erosi kesäkuun alussa 40 avioliittovuoden päätteeksi.

Poliisi on tutkinut asiaa, mutta pitävien todisteiden puuttuessa asia on jätetty silleen. Torstaina kuitenkin The Guardian -lehti uutisoi poliisin aloittaneen tapahtuman tutkimisen uudestaan. Gore on kiistänyt naisen syytökset.

Gore toimi Yhdysvaltain varapresidenttinä vuosina 1993–2001 ja hän oli demokraattisen puolueen presidenttiehdokas vuoden 2000 vaaleissa. Gorelle myönnettiin ilmastomuutoskysymysten parissa tekemästään työstä vuonna 2007 Nobelin rauhanpalkinto.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos