Mainos

Minikaivurilla Kuusamoon ajava mies laittoi menopelinsä myyntiin

25.06.2010 16:10
Jukka Mutanen ajaa minikaivurilla Hangosta Kuusamioon. (Kuva: Markku Ruottinen/Lehtikuva)

Hangosta Kuusamoon minikaivurilla ajava Jukka Mutanen arvioi olevansa perillä tiistaina 29. kesäkuuta.

Vaikka matkaa määränpäähän on jäljellä vielä noin 170 kilometriä, on minikaivuri laitettu jo myyntiin. Kulkupeliä kaupataan Huuto.net-sivustolla. Minikaivurin lähtöhinta oli yksi euro, mutta Sunward Swe17B -merkkisestä on tarjottu jo 10 000 euroa. Mutanen kertoo ilmoituksessa kaivurilla ajetun noin 1 000 kilometriä ja 300 tuntia. Erityskehuja saa hyvä penkki.

Mutanen perusti huhtikuussa Facebookin ryhmän, jossa ilmoitti ajavansa minikaivurilla Hangosta Kuusamoon, jos ryhmään liittyy 50 000 jäsentä. Nyt ryhmässä on jo yli 94 000 jäsentä. Kaivuri-Jukan matka alkoi Hangosta kesäkuun 1. päivä. Minikaivurin matkavauhti on noin neljä kilometriä tunnissa.

Alun perin hänen oli tarkoitus olla perillä Kuusamossa jo juhannuksena, mutta nyt Facebook-sivuille päivitetyn tiedon mukaan hän saapuisi perille tiistaina 29. kesäkuuta.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos