Mainos

Suomalainen suosikkijuontaja sepitteli outoja juttuja suorassa lähetyksessä

21.06.2010 11:10
Jaajo Linnonmaan jutut radiossa herättävät kummastusta (Kuva: Lehtikuva)

Radio Suomipopin juontajan Jaajo Linnonmaan jutut herättivät kuulijoissa kummastusta.

Radio Suomipopin juontajan Jaajo Linnomaan tarinointi aiheutti suurta kummastusta kuulijoiden keskuudessa maanantaina aamupäivällä. Linnonmaa kertoi suorassa radiolähetyksessä tulleensa ryöstetyksi jalkapallon MM-kisoissa Etelä-Afrikassa.

Linnonmaa kertoi ajautuneensa pimeälle kujalle, joka osoittautui päättyväksi umpikujaksi. Siellä juontaja kertoi joutuneensa ryöstetyksi. Linnonmaan mukaan seurueen kaikki rahat vietiin. Korut ja liput otteluun säästyivät. Ainakaan radion kesken Linnonmaan kertomuksen avanneille kuulijoille ei selvinnyt, että oliko kyseessä juontajan mauton pelleily, vai poliisiasia.

MTV3.fin Viihdeuutiset tiedusteli Linnonmaan vointia kuultuaan ryöstöstä. Juontajan vastaus oli yllättävä.

– Ei pidä paikkaansa. Väritimme vain lähetystä tällä tavalla.

Toiseen puheluun Linnonmaa jo totesi:

– Ei pidä paikkaansa. Siis ryöstö ei pidä paikkaansa.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos