![]() |
Vesa Keskinen odotti uutta rakastaan, ghanalaista mallikaunotarta juhannukseksi Tuuriin.
Lauantaina 22-vuotias neitonen lähetti Vesa Keskiselle tekstiviestin: Suurlähetystöstä oli soitettu, että viisumin myöntävä henkilö on matkoilla 29. kesäkuuta saakka. Keskisen juhannussuunnitelmat romuttuivat täysin.
– No, olihan tuo nyt molemmille aikamoinen pettymys, mutta päätimme yhdessä käyttää kymmenen päivän viivästymisajan hyödyllisesti. Minä teen arkisin töitä ja juhannuksen vietän teemalla siivousjuhannus. Muilla on juhannussiivous, mutta minulla siivousjuhannus. Viimeksi näin rauhallinen keskikesän juhla on ollut silloin, kun olin 12-vuotias, Vesa Keskinen naurahtaa MTV3.fin Viihdeuutisille.
Naisystävä aikoo käyttää lähes kaikki viisumin odotuspäivät hyväntekeväisyyteen.
– Hänen kohteensa on läheinen kylä. Siellä hän auttaa lapsia, joiden vanhemmilla ei ole varaa kustantaa heidän kouluaan tai antaa edes ruokaa. Hän on perustanut tähän tarkoitukseen oman rahaston tuloillaan mallintöistä, joita hän tekee aina Ghanasta USA:han. Seuraavaksi hänen tavoitteensa on päästä tekemään mallintöitä jonnekin Italian suurkaupungeista sekä Ranskassa tavoite on luonnollisesti Pariisi. Nyt hän aikoo kuitenkin olla koko tämän viikon auttamassa kylän köyhimpiä lapsia, Keskinen kertoo ylpeänä rakkaansa suunnitelmista.
Jos juhannus ei Keskisellä mennyt ihan suunnitellusti, niin hän on kuitenkin todella onnellinen valinnastaan kansainväliseen konferenssiin esimerkkitapauksena innovatiivisesta yrittäjästä.
– Espanjan Murciassa kansainvälisille innovaatiotutkijoille loppukuussa pidettävässä konferenssissa mietitään kolmea asiaa: minkälaisena toimintana innovatiivisuus näkyy henkilössä, minkälaisia ominaisuuksia on henkilöllä, joka pystyy tälläisiin suorituksiin ideoimalla ja mikä tälläistä henkilöä kannustaa ja motivoi tälläiseen toimintaan.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta