Mainos

Myllysillan hautajaisten ympärillä upea show - katso kuvat

20.06.2010 18:42
Myllysillan hautajaisista muodostui upea spektaakkeli. (Kuva: Petri Vilen)

Turun kaupungin murheenkryyni sai symboliset hautajaisensa lauantai-iltana, kun turkulaisille järjestettiin kunnon spektaakkeli räjähdyksien, musiikin ja erikoistehosteiden kera.

Myllysillan hautajaiset ideoi ja organisoi musiikkiteollisuudessa toimiva Hype Productions. Tommi Liimataisen ja Kari Penttisen suunnittelema ja valotaiteilija Mika Yli-Jyrän toteuttama spektaakkeli keräsi Aurajoen rannalle monituhatpäisen yleisömassan.

– Olemme saaneet hautajaisista huikeaa palautetta. Voisi sanoa, että veni, vidi, vici eli tulin, näin ja voitin, Vatikaanista tavoitettu Liimatainen kertoo Viihdeuutisille.

Liimatainen toivoo yhtiökumppaninsa kanssa, että turkulaiset olisivat tyytyväisiä spektaakkelin lopputulokseen.

– Jos turkulaiset ovat tyytyväisiä, niin sitten me olemme onnistuneita työssämme. Toivomme, että pystyimme vastaamaan kaupunkilaisten odotuksiin ja kaikki epäilijät ovat nyt hiljenneet, Liimatainen lataa.

Myllysilta saatettiin historiaan upealla tavalla. (Kuva: Petri Vilen)

Palautteen perusteella turkulaisilla ei näyttäisi olevan pahaa sanottavaa tapahtumasta.

– Ihmiset ovat sanoneet, että oli hienoin efektoitu ilotulitus, minkä he ovat koskaan nähneet. Se kuulostaa hyvältä ja saa hyvälle tuulelle.

Ilotulituksen yhtiö organisoi yhdessä Suomen Ilotulitus Oy:n kanssa. Koko spektaakkeliin paloi yhtiöltä rahaa rutkasti.

– Kyllä se varmaan lähemmäs 200 000 euroa menee, mutta kaikki oli sen arvoista.

Myllysillan purkutyöt jatkuvat normaalisti maanantaina. Myllysilta notkahti pahoin talvella jäiden seurauksena ja Turun kaupunki päätti purkaa sillan uuden tieltä. Hype Productions ja Turun kaupunki pääsivät sopimukseen sillan "räjäytyksestä" toukokuussa.

(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos