Mainos

Kansanedustaja aikoo valmistua yliopistosta – 40 vuotta opintojen aloittamisen jälkeen

17.06.2010 18:30
Kansanedustaja ja muusikko Mikko Alatalo täyttää ensi vuonna 60 vuotta. (Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva)

Kansanedustaja Mikko Alatalo aloitti opinnot Tampereen yliopistossa vuonna 1970.

– Kandidaatin tutkielmassa selvitin äänitealan murrosta eli sitä, mikä on vaikuttanut äänilevyjen myynnin laskuun. Tarkoitukseni on valmistua tänä vuonna yhteiskuntatieteiden maisteriksi, Alatalo kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Alatalon opinnot ovat kestäneet poikkeuksellisen pitkään, sillä Tampereen yliopistoon hän pääsi sisälle jo vuonna 1970.

– Ota huomioon, että olen tässä välissä tehnyt yli 40 levyä, joita jokaista voisi verrata gradu tekemiseen. Myöhemmin ei ollut aikaa eikä oikein kiinnostustakaan ryhtyä vääntämään gradua. Työt toimittajana ja musiikki kiinnostivat enemmän.

– Myöhemmin valmistuminen jäi vaivaamaan yhä enemmän ja päätin, että ennen kuin täytän 60 vuotta, olen valmistunut. En ole ehkä paras esimerkki nopeasta valmistumisesta, mutta ainakin esimerkki siitä, että myös vanhoilla päivillä voi opiskella.

Alatalo täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Juhlan kunniaksi on tulossa suurehko konsertti, elämäkerta sekä nuottikirja. Samana vuonna järjestetään myös eduskuntavaalit.

– Olen myös Iskelmä-Finlandia-ehdokkaana, jonka voittaja julkistetaan heinäkuussa. Levy-yhtiöni julkaisi hiljattain uudestaan vuosina 1978–1982 työstämäni nuoruuden päätyön Yhdentoista virran maa, josta sain kovasti arvostusta. Tämä vuosi on ollut minulle valtavan hieno, kunnianpalautuksen vuosi.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos