Mainos

Prinssi William pelasti naisen hädästä helikopterilla

14.06.2010 04:37

Monen tytön unelmana on tulla prinssin pelastamaksi. Juuri näin tapahtui brittiläiselle Ruby Lawrencencelle, kun prinssi William saapui pelastamaan jalkansa murtanutta naista Walesin vuoristosta.

Nainen oli Mount Snowdon -vuorella Walesissa, kun hänen jalkansa murtui matkan aikana.

Lähistöllä armeijan helikopterikoulutuksessa ollut prinssi William lähetettiin avustamaan pelastustehtävässä. 21-vuotias nainen saatiin nostettua kopteriin ja turvaan vuorelta.

Brittilehti Daily Mail kertoo naisen olleen niin tuskissaan, ettei edes huomannut tulleensa prinssin pelastamaksi. Hän kuuli helikopterin kuninkaallisesta pilotista vasta Bangorin sairaalassa.

Naisen oli vuorella tempauksessa keräämässä huomiota maansa toimille Afganistanissa. Hänen poikaystävänsä menehtyi siellä alkuvuodesta pommiräjähdyksessä.

– Luulen, että hän olisi ollut hyvin mustasukkainen kohtaamisestani kuninkaallisen kanssa, Ruby toteaa ja kiittelee koko pelastusryhmää pelastamisestaan.

William matkustaa loppuviikosta Etelä-Afrikkaan tukemaan Englannin taistelua jalkapalloilun MM-kilpailussa pikkuveljensä prinssi Harryn kanssa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos