![]() |
Suomalais-amerikkalainen Sara La Fountain on ennenkaikkea ammattitaitoinen kokki, mutta siinä sivussa myös upea kaunotar.
Saran tumma kauneus on huomattu myös maailmalla ja 29-vuotias nainen on valittu jo kahdesti maailman kymmenen kauneimman kokin listalle.
Suomalaisille Sara tuli tunnetuksi vuonna 2004, kun Suomen julkkistaivaalle asteli Yhdysvalloissa opiskellut 23-vuotias kaunis kokki.
Saran ensimmäinen ruokaohjelma oli nimeltään Á la Sara, joka pyöri MTV3:lla syksyllä 2005. Keväällä 2008 oli luvassa toinen ruokaohjelma, Täydellinen päivä, joka oli tarkoitettu kansainväliseen levitykseen.
Sara on ollut jo vuosia kihloissa maailmalla menestystä ja mainetta niittäneen ohjaajan Antti Jokisen kanssa. Pariskunnalla on kaksi kotia, Suomessa ja Yhdysvalloissa.
1

Sara on kihloissa tunnetun ohjaajan Antti Jokisen kanssa. Pariskunta elää etäsuhdetta, Sara asuu Suomessa ja Antti Yhdysvalloissa. Kuva vuodelta 2006.

Julkisuudessa neidosta nähdään harvoin kuvia työasussa, eli kokin puvussa. Tämä kuva on vuodelta 2008.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta