![]() |
Mäkikotkalla on aikaa kesällä keskittyä lomailuun ja säistä nauttimiseen. Syksyllä keikkoja on luvassa taas roimasti.
Suomen tunnetuimman mäkihyppääjän elämän käänteitä on seurattu mediassa mielenkiinnolla jo vuosia. Värikkään yksityiselämänsä lisäksi Nykänen on tunnettu laulajan urastaan, joka on vienyt miehen keikoille vuodessa jopa 70 kertaa,.
Alkavana suvena Nykäsellä on aikaa kunnon lekotteluun, sillä miehen keikkakalenterissa on merkattuna vain viisi keikkaa.
– Tämä kesänä keikkaa ei ole niin paljon kuin aiempina vuosina. Sitä, miksi näin on, ei ole oikein kunnon syytä. Kyllä keikkakalenteriin on tulossa noiden viiden keikan lisäksi vielä lisää keikkoja, Nykäsen manageri Manu Syrjänen kertoo Viihdeuutisille.
– Ja päätimme pari vuotta sitten, kun teimme heinäkuussa 16-18 keikkaa, ettei tätä enää koskaan uudestaan.
Syrjäsen mukaan Nykäsen kiinnostus artistina ei ole laskusuunnassa, sillä syys-lokakuussa keikkoja on myyty jopa 30.
– Me olemme tehneet jo vuosien ajan 60-70 keikkaa vuodessa. Tänä vuonna tuo määrä on tullut kasaan jo alkuvuonna, Syrjänen paljastaa.
Managerin mukaan Nykänen on hoitanut keikkansa hyvin, vaikka yksityiselämässä onkin ollut tapahtumia omastakin takaa.
– Matin alkoholinkäyttö on pysynyt pääsääntöisesti aisoissa. Keikat ovat menneet hyvin ja kaikki on hoidettu kunnolla.
Matti Nykänen joutuu käräjille elokuussa törkeästä pahoinpitelystä epäiltynä. Mäkikotka mukiloi vaimonsa Mervi Tapola-Nykäsen viime joulupäivänä sillä seurauksella, että loput joulunpyhät menivät poliisin putkassa. Nykänen määrättiin vuoden lähestymiskielto tammikuussa.
(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)
MATTIHAN SE SOPAN KEITTI -sarja Subin netissä.
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta