Mainos

Näistä syistä Arto ihastui Johanna Tukiaiseen!

26.05.2010 12:18
Arto ihastui Johanna Tukiaisessa muun muassa seksuaalisuuteen ja keskustelutaitoon. (Kuva: Lehtikuva)

Johanna Tukiaisen kanssa pikaisesti kihlautunut Arto ihastui naiseen jo muutamaa vuotta aiemmin. Tukiaisessa viehättää muun muassa keskustelutaito ja seksuaalisuus.

Arto paljastaa MTV3.fin Viihdeuutisille syyt, joiden takia mies ihastui ja rakastui korviaan myöten Johanna Tukiaiseen. Pari tapasi ensimmäistä kertaa Johannan kuuluisuuden alkuaikoina.

– Ihastuin Johannan jo vuonna 2008, kun näin hänet Dolls-keikalla Saariselällä, mutta hän ei muista minua sieltä, Arto toteaa.

Arto ja Johanna Tukiainen (Kuva: Arto/Facebook)

Pariskunta tapasi uudestaan ja ihastui toisiinsa vappuna 2010. Arto oli mennyttä miestä, kun Johanna omisti tälle kappaleen.

– Tapasimme uudelleen Ivalossa, kun Johanna oli siellä laulukeikalla vappuna. Olin vaikuttunut, kun hän lauloi minulle Neon2:n Kemiaa-kappaleen ja katsoi minua samalla silmiin.

Johannasta löytyy paljon piirteitä, jotka miellyttävät Artoa.

– Ihastuin Johannassa hänen kauniiseen luonteeseen, sisäiseen ja ulkoiseen kauneuteen, älykkyyteen, keskustelutaitoon, romanttisuuteen ja seksuaalisuuteen, Arto paljastaa.

Lue myös:

Tämän takia Johanna Tukiainen ihastui pikakihlattuunsa

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos