![]() |
Pikaisesti kihlautunut Johanna Tukiainen on laittanut häät harkintaan. Johanna haluaisi luottaa mieheensä.
Johannan mukaan Arton piti siirtyä Tukholmaan jo torstaina 20. toukokuuta. Mies ei kuitenkaan tullut ja tapaaminen siirrettiin seuraavaan päivään. Artoa ei kuitenkaan kuulunut ja tällä välin Johanna ehti jo ilmoittaa Facebokissa peruvansa häät. Tukiaisella meni hermo siihen, ettei mieheen voi luottaa.
– En ole eronnut Artosta, harkitsen nyt vain tarkkaan sitä naimisiinmenoa heinäkuun lopulla, kun ei ole hyviä kokemuksia. Arto sai sentään Helsingin Tuomiokirkon varattua meille 29. ja 30. heinäkuuta, voisin itse päättää päivän. Mutta jos äijä ei saa itseään heivattua edes Tukholmaan asti, niin mites sitten naimisiin, Johanna puhisee.
Viimeisimmän kertomansa mukaan Johanna tapaa kihlattunsa sunnuntai-iltana, kun Arto lentää Tukholmaan.
– Mun luottamus häneen on jo mennyt. Haluan nähdä ihan pienissä asioissa että Arto on luottamuksen arvoinen, joten häät ovat harkinnassa, Johanna toteaa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta