Mainos

IS: Sirkka Mertala matkakohusta: En ollut edes lähtijälistalla

21.05.2010 07:37
Sirkka Mertala (kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

Pääministeri Matti Vanhasen kihlattu Sirkka Mertala paljastaa Ilta-Sanomien haastattelussa taustoja kohutusta Kööpenhaminan pääministerikokoksesta.

Suomessa on kohistu jo tovin aikaa pääministerin ja kihlatun viilenneistä väleistä. Lisää vettä myllyyn saatiin tällä viikolla, kun selvisi Vanhasen matkaavan yksin Kööpenhaminassa järjestettävään pääministerikokoukseen.

Aikaisempina vuosina Vanhasen matkakumppanina on ollut Sirkka Mertala ja kokouksen muut pääministerit edustavat tilaisuudessa kumppanit vierellään.

Ilta-Sanomien haastattelussa Sirkka Mertala kommentoi julkisuudessa liikkuneita väitteitä, jonka mukaan hän olisi perunut matkansa.

– En ole matkaa perunut, sillä en ole lähtijälistalla edes ollut. Asian olisi voinut tarkistaa Valtioneuvostosta, Mertala sanoo lehden haastattelussa.

Lehden mukaan tämä tarkoittanee sitä, ettei pääministeri Vanhanen ole edes pyytänyt kihlattuaan mukaan matkaan.

Lähde: Ilta-Sanomat

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos