Mainos

Satu Taiveaho myi Hämeenlinnan talonsa ja muutti virallisesti miehensä luo

11.05.2010 17:15
Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho (kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

Kansanedustajan työt jättävä Satu Taiveaho on myynyt kaikessa hiljaisuudessa Hämeenlinnassa sijaitsevan talonsa.

Kansanedustaja Antti Kaikkosen kanssa naimisissa oleva Taiveaho on muuttanut virallisesti aviomiehensä kanssa samaan osoitteeseen 1.5. lähtien.

Taiveaho paljastaa muuton omassa blogissaan.

– Päädyin myymään Hämeenlinnan kotini ja muuttourakka olikin varsin suuri ja aikaa vievä. Nyt alkaa suurimmat olla tehty ja näin sitten itsekin asetun vähitellen Tuusulaan, Taiveaho kirjoittaa.

Antti Kaikkosen ja Satu Taiveahon koti Tuusulassa. (kuva:MTV OY)

Kansanedustajan mukaan ratkaisuun päädyttiin käytännön syistä. Taiveaholla ja Kaikkosella on Tuusulassa vuonna 1928 rakennettu maalaistalo. Antti Kaikkonen osti talon vaimolleen vuonna 2008 ja maksoi kahden hehtaarin tilalla olevasta talosta 385 000 euroa.

– On vain niin, ettei kahden asunnon pidossa ole pitkän päälle mitään järkeä. Kahdet lainat ja kahdet pihatyöt, kun ei edes yksiin kotitöihin ole juuri aikaa. Haikein mielin kimpsuni kokoon laitoin ja huonekaluja maailmalle lähetin. Koin ja koen Hämeenlinnan niin vahvasti omaksi kaupungikseni. Nyt kuitenkin näin...

(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos