Mainos

Juliasta tulee Tuksun morsiusneito: Häiden suunnittelu alkuvaiheessa

05.05.2010 09:54
Siskokset Johanna (vas.) ja Julia Tukiainen ovat innoissaan tulevista Johannan häistä. (kuva: Lehtikuva)

Johanna Tukiaisen Julia-sisko keskittyy koko kesän ajan häiden valmisteluun.

– Minusta tulee morsiusneito. Kaikki tuli puskan takaa, joten kaikki suunnittelut ovat alkuvaiheessa. Itse pidän kesän lomaa, joten otan työkseni valmistautumisen. Johanna valitsee hääasun Helsingissä. Jos hänen aikataulunsa sallii, niin hän voi käydä levyttämässä Miamissa ja ostaa toisena mahdollisuutena sieltä hääasun.

– Johannan kihlattu Arto on kansainvälinen mies. Hän on asunut Tukholmassa ja Helsingissä, Julia Tukiainen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Johannan ja Arton häitä vietetään 29. heinäkuuta.

– Saamenkieli on hänen virallinen äidinkielensä. Hän puhuu tietenkin myös suomea. Arto muistuttaa yhtä perhetuttavaamme, joka on mukavan näköinen mies. Johanna on tuntenut miehen pidempään. Hän on sanonut, että Lapissa on taikaa.

Myös Tukiaisten siskojen vanhemmat olivat yllättyneitä kihlauksesta.

– Todellakin olivat. Olemme kaikki iloisia tästä. Häät 29. ovat heinäkuuta.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos