![]() |
Mikael Jungner, 45, on vappuaattona viimeistä päivää töissä Yleisradion toimitusjohtajana.
Jungner aloitti Yleisradion toimitusjohtajana toukokuussa 2005. Yleisradion palvelukseen oikeustieteen lisensiaatti siirtyi Microsoftista, jossa hän vastasi tietoyhteiskuntasuhteista Suomessa ja Baltian maissa.
Yleisradiossa Jungner on herättänyt paljon keskustelua ja mielipiteitä. Arvostelusta huolimatta, Jungnerin toimitusjohtajakaudella Ylen talous saatiin nostettua plussan puolelle. Ehkä eniten julkisuutta Jungner on kuitenkin saanut yksityiselämänsä suhteen.
Aloittaessaan toimitusjohtajana Jungner oli naimissa Henni-Rousu Jungnerin kanssa, mutta pariskunta erosi vuonna 2007. Jungner eteni uudessa suhteessa Yleisradion tv-kuuluttaja Maria Matthesin kanssa pikavauhtia. Samana vuonna kun avioero astui voimaan, Jungner meni naimisiin Matthesin kanssa.
Jungnerilla on ensimmäisestä avioliitostaan yksi tytär ja Maria Jungnerilla kaksi lasta, mutta yhteisiä lapsia pariskunnalla ei ole.
Jungner on viime vuosina käyttänyt erittäin ahkerasti myös sosiaalisen median apuvälineitä, Facebookia, Twitteriä sekä YouTubea. Rakkauttaan vaimoaan kohtaan Jungner on julistanut avoimesti muun muassa omassa Facebook-profiilissaan. Lisäksi Jungner latasi vaimolleen YouTube-videopalveluun tekijänoikeuksista piittaamattoman rakkausviestin.
Jungner seuraajana aloittaa Nokia Siemens Networks -johtaja Lauri Kivinen.
(MTV3)

1

Mikael Jungner ja Henni Rousu-Jungner eduskunnan 100-vuotisjuhlakonsertissa Suomen kansallisoopperassa kesäkuussa 2006.

Jungner luovutti euroviisuvoittaja Lordin Ateenassa kerran käyttämän kasvonaamion kyläkauppias Vesa Keskiselle Helsingissä 28. kesäkuuta 2006. Lordi lahjoitti maskinsa YLE TV1:n Kirppis-ohjelmalle, ja Keskinen teki kovimman tarjouksen, 6701 euroa.
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta