![]() |
Ruotsin prinsessa Madeleine on viettänyt viime ajat ystäviensä ja vanhempiensa luona, mutta nyt hän on Expressen-lehden mukaan palannut kotiin ja savustanut sulhasensa Jonas Bergströmin sieltä ulos.
Suhdekriisin pyörteissä elävä Madeleine ja lakimiehenä työskentelevä Jonas ovat ruotsalaislehtien mukaan visusti vältelleet toisiaan viime viikot. Jonas on tähän saakka saanut majailla pariskunnan yhteisessä kodissa. Hovitallien yhteydessä sijaitseva asunto on kuitenkin kuningasperheen omaisuutta, joten Jonas on se, joka välirikon sattuessa saa pakata kamppeensa.
Madeleinen on tarkoitus lähteä tällä viikolla kuukaudeksi New Yorkiin. Matkan syyksi on virallisesti ilmoitettu työtehtävät, mutta prinsessan arvellaan ennen kaikkea pakenevan suhdekohua valtameren toiselle puolelle. Expressenin mukaan hän toivoo Jonaksen muuttavan hänen matkansa aikana asunnosta kokonaan pois.
Madden matka saattaa tosin siirtyä, mikäli Islannin tulivuorenpurkauksen ympäriinsä levittämä tuhka estää lennot Tukholmasta New Yorkiin.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta