![]() |
Yksi Suomen menestyneimmistä malleista on myös muuttanut uuteen kotiin merenrantaan Helsingissä.
– Olemme rakentamassa mökki Punkaharjulle, josta isäni suku on lähtöisin. Muutimme myös Helsingissä uuteen kotiin merenrantaan, Saimi kertoi kevätmuotia esitelleessä PopFashion-gaalassa perjantaina.
Suomen huippumalli haussa -ohjelman tuomarina toiminut Saimi sanoi kevään olleen sen verran kiireinen, että seuraavat kaksi viikkoa Hoyerien perhe lomailee Ylläksellä.
– Siellä vaan nukutaan. Tarvitsen vastapainon, kevät ollut todella kiireinen.
Saimi kertoi myös mielenkiintoisen jutun isästään, 42 vuotta Helsingin kaupunginteatterissa näytelleestä Jyrki Nousiaisesta.
– Isäni lähti kesäksi esiintymään klovnina Sirkus Finlandian mukaan. Pikkupojille tulee ukkia varmasti kova ikävä, Saimi sanoi viitaten kahteen lapseensa, Kaspariin ja Hektoriin.
(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta